sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Talokierros: Saunaosasto

Rauhallista sunnuntaita lukijoille! Seuraavaksi ajattelin raottaa teille ovea saunaosastollemme. 




Saunaosastolle lähdettiin hakemaan heti alusta lähtien hieman erilaista sisustuksellista linjaa kuin muualla talossa. Olemme kovia saunojia ja tiloihin haluttiin panostaa kunnolla. Lähdimme alusta lähtien muokkaamaan talomme pohjaratkaisua siihen suuntaan, että saimme lisää tilaa saunalle ja pesuhuoneelle, lisäsimme myös pukuhuoneen kodinhoitohuoneen ja suihkutilan väliin sekä laajensimme kodinhoitohuonetta. Tämä tarkoitti sitä että menetimme alakerrasta yhden makuuhuoneen, mutta selvinnemme siitä :).

Saunaosasto oli myös se osa projektia, jossa mieskin innostui kunnolla mukaan suunnitteluun. Se näkyy siinä, että saunaosastosta tuli yllättävänkin maskuliininen ja tumma.

Pukuhuoneessa maalattiin kolme seinää samalla värillä kuin keittiön seinä, eli vaalealla beessillä. Katto sekä yksi seinä paneloitiin vaakaan mustalla Cellon sormipaneelilla. Sormipaneeliseinä myös valaistiin spottivaloilla. Pukuhuoneeseen tuli talon muista kiintokalusteista poiketen tummat kaapit. Nämä tilattiin Petra-keittiöiltä yhdessä kodinhoitohuoneen ja vessojen kalusteiden kanssa. 



Suihkuhuoneesta tuli lähes kokonaan musta/tummanharmaa, lukuunottamatta ovea lasiterassille sekä pukuhuoneeseen. Katto on mustaa sormipaneelia, lattia ja seinät tummanharmaata hieman betonimaista laattaa. Sadesuihkut Hansgrohe.


Saunan oveksi valittiin pitkän harkinnan jälkeen Harvian Legend, joka on kuitenkin moderni mutta perinteikkyyttäkin suunnittelusta löytyy. Pitkään mietimme tähän vanhan tyyppistä umpipuuovea.


Saunassa katto on mustaa sormipaneelia, samoin seinät vaakaan ladottua mustaa sormipaneelia. Katon rajasta sekä pukuhuoneen että saunan osalta puuttuu vielä musta n. 2cm halkaisijaltaan oleva köysi, jonka laitamme listaksi. Samoin sormipaneelin ja laatan vaihdoskohtaan. Toki sauna on niin tumma että käytössä katon rajan rakoa ei edes huomaa. Katossa on kuituvaloilla tehty tähtitaivas, lauteiden alla siivousvalot. Kiuas on Helo Rocher det 105. Lauteet tilasimme Kaarinasta puuseppä Tomi Pyöliltä, voimme suositella lämpimästi :). Lauteet ovat leveää haapalankkua, reunat jätettiin tarkoituksella rosoisiksi. Käsittelimme lauteet kertaalleen mustalla saunavahalla. Kiuasta varten teetettiin koroke.





Sauna on testattu ja todettu erittäin toimivaksi! :)




torstai 13. helmikuuta 2014

Talokierros: Meidän vessat



Noniin, vihdoin niitä lupaamiani raivauksen jälkeisiä kuvia. Näitä tulee todennäköisesti tippumaan lähiaikoina huone kerrallaan, vähän sen mukaan miten saadaan muuttokamoja järjestymään paikoilleen :). Muutto itsessään oli aikamoinen rupeama, mutta siitä selvittiin kiitos sankoin joukoin paikalle saapuneiden apuvoimien!  Toivottavasti tässä nyt pysytään hamaan tulevaisuuteen saakka..

Mutta aloitetaanpa näistä kodin tärkeimmistä huoneista, eli vessoista ! :) Kovasti olen ollut tyytyväinen meidän vessojen kaluste- ja materiaalivalintoihin (jotka tehtiin muuten ihan itse ilman suunnittelijan apua lattialaattaa lukuunottamatta). Yläkerran wc on mun mielestä ehkä jopa yksi meidän talon onnistuneimpia huoneita, ja se on aika hyvin koska kaikkihan nämä on onnistuneet ;).






Amme on Schönbergin Bach eli juurikin se mistä alunperinkin haaveilin. Ammeen kylpyhuoneeseen saanti olikin sitten hiukan ongelmallista, painoa kun oli hitusen verran yli 200kg. Amme nostettiin ensin nosturilla parvekkeelle ja sieltä kahden pienen siirtokärryn avulla rullattiin paikoilleen. Suosittelen kiviammeesta haaveilijoita suunnittelemaan tämänkin projektin alusta loppuun saakka jo hyvissä ajoin :). Meillä siirto onnistui kohtalaisen hyvin, koska sekä parvekkeella että parvekkeelle johtavassa huoneessa on leveät pariovet. 

Hanat ovat Oras Cubistaa, wc-pytty Ido Seven -mallistosta se kaikkein suoraviivaisin vaihtoehto. Pytyn kansi muuten sulkeutuu hiljentimen avulla, kyllä ne kaikkea keksii :). Peili löytyi Finnmirrorin valikoimista, matot on anopin käsialaa. Kiintokaluste Petra-keittiöiltä, taso massiivitammea vaalealla puuvahalla käsiteltynä. Peilin päällä olevat valaisimet löytyi Bauhausin valikoimista, muutoin katossa on upotettuna 4kpl himmennettäviä ledvalaisimia.




Alakerran wc:n valinnat tuottivat ehkä vielä hitusen enemmän päänvaivaa yläkerran vessaan suhteutettuna. Lopulta päädyimme laittamaan seinä-wc:n yläpuolelle hirsipaneelia, jota löytyy siis myös olohuoneen seinältä hieman eri värisenä. Yhteneväisyyttä sisustuslinjoihin, näinhän :). Tässä vessassa kalusteet aika lailla samaa kuin yläkerrassakin. Taso ja seinäpaneelit käsiteltiin samalla puuvahalla kuin yläkerrassakin.  Alakerran wc:n valaisimet ovat myöskin löytöjä Bauhausin valikoimista. Tämäkin matto on anopin käsialaa :). Huikea kierrätyspuupeili löytyi nettikaupasta..




Että tällaisia :). Kyllä kelpaa istuskella.. Yläkerran ammekin on testattu enkä ainakaan vielä tullut ammeen kanssa keittiön katosta läpi (vaikkakin painoa tullut raskauden vuoksi jo kymmenisen kiloa)! 

Katsotaanpa mikä huone tulee julkaisukelposeksi seuraavana..

torstai 6. helmikuuta 2014

Muuttolupa!

Tänään saatiin tarkastuksessa muuttolupa. Vielä ennen tarkastusta laitettiin kiireesti talon numero tien alkupäähän, hätäpoistumistieikkunoihin kahvat, parvekkeisiin väliaikaiset kaiteet. Tiukillekin meinasi osittain mennä, viemäri kun saatiin toimintakuntoon vasta eilen. Ollaan vesiosuuskunnassa sekä tuloveden että viemärin osalta, oli tukos jossakin meidän pumppaamosta kauempana ilmeisesti..

Paljoa ei ole enää kesken, lähinnä muutama yksittäinen lista/kynnys vielä sisältä puuttuu. Takka on vielä kaakeloimatta (ensi viikolle sovittu) ja keittiöasentaja tulee vielä tekemään muutaman pikku korjauksen huomenna. Ulkotyöt on tietty vielä vaiheessa ja odottamassa kevätaurinkoa ja lumien sulamista. Huomenna on vielä tiedossa muuttosiivousta, illalla isäntä suunnitteli tarjoavansa meidän loistavalle työporukalle saunan kastajaiset :). Laitan kuvia valmiista sisätiloista raivauksen jälkeen..

Lauantaina muutetaan! Voi apua..