torstai 23. toukokuuta 2013

Kodinhoitohuone, vessat, kylppäriä..

Sadepäivänä on hyvää aikaa päivittää blogia. Edistysaskeleita tulee hiljalleen. Mahtaakohan juhannukseen mennessä olla paikat siinä kunnossa että päästään taloa pystyttämään? Meillä näytti toissapäivänä tältä:



En päässyt itse katsoon, mutta kuvan perusteella ihanan vihreää! Sain latailtua myös kuvia vessoista ja kodinhoitohuoneesta vihdoin ja viimein.. Kuvat on huonolaatuisia skannattuina mutta ehkäpä tärkeimmän erottaa.

Kuva ulko-oven suunnalta kodinhoitohuoneeseen. Oikealle puolelle jää ovet pukuhuoneeseen ja vaatehuoneeseen.

Ulko-oven oikealle puolelle tulee liukuovikaapisto, jonka sisältö tulee näyttämään suunnilleen tältä. Tarkoitus on, että kodinhoitohuone on myös arkieteinen, josta saadaan römytä sisään koiran ja kuraisten saappaitten kanssa.

Kuva pukuhuoneen ovelta kodinhoitohuoneeseen. Ulko-oven vasemmalle puolelle jää kurasyöppö.

Alakerran wc. Rako tuolta laatikoiden ja sinän väliltä tulee jäämään seinävessan takia pois.

Yläkerran vessa pytyn suunnalta hahmoteltuna. Pytty tulee lyhtyikkunan alle, toisen ikkunan alle tulee amme, todennäköisesti kiviamme. Laitetaan molempien altaiden taakse vain yksi iso peili toisin kuin kuvassa.

Käytiin myös tuossa jokin aika sitten kiertelemässä laattakauppoja jotta saa vähän kuvaa valikoimista.  Me haetaan saunaan vähän hämyistä savusaunatunnelmaa ja ajateltiin jatkaa sitä myös kylpyhuoneen ja pukuhuoneen puolelle talon muuten vaaleesta linjasta poiketen.  Kylpyhuoneeseen tulee ulko-ovi lasin kanssa johtaen lasiterassille, joten eipä siellä kovin pimeää kuitenkaan tule olemaan suurimman osan vuodesta. Kylpyhuoneeseen suunnitelmissa oli siis tällainen yhdistelmä:

Meille tulee saunaa vastapäätä olevalle seinälle kaksi suihkupistettä. Kuviolaattaa laitetaan suihkuseinälle niin että se rajautuu vain suihkujen taakse. Seinän ulkoreunat tulee jo tuota tummaa laattaa. Suihkuseinän eteen kuviolaatan levyisesti lattiaan tulee tummanharmaata jokikiveä varmaankin metrin verran seinästä, saunan ja suihkun lattia on muuten kuvassa edessä näkyvää 10x10 laattaa tai vastaavaa.

Tämän tyylistä bling blign -laattaa haaveilen ehkä yläkerran kylppäriin yhdelle seinälle. Katsotaan..
Tällaista kuvapläjäystä tällä kertaa. Viikonloppua odotellessa! :)

sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Kodin yhtenäinen ilme

Asia josta näen melkein painajaisia. Valmiiseen kotiin on ollut aina helppo muuttaa; vaikka on halunnut remontoida joitakin yksittäisiä huoneita, on muutos ollut helppo tehdä niin että uusi huone sopii tyylillisesti edellisiin. Mutta kokonaisen ja vielä kohtalaisen ison talon suunnittelu, se onkin sitten hankalampaa kuin mitä olin ajatellut.

Tässä vaiheessa olis avuksi jos pitäisin valkoisiksi maalatuista seinistä, mutta en pidä. Jos seinä tulevassa kodissamme on maalattu, se on todennäköisesti maalattu vaalealla beessillä tai vaalealla harmaalla. Pidän vaaleasta sisustuksesta muuten huonekalujen ja kankaiden osalta, lähes kaikki huonekalut joita meiltä nyt löytyy, ovat valkoisia.

Maalattuja seiniä enemmän pidän kuitenkin tapetoiduista seinistä, ja kodin yhtenäinen ilme on tapettien kanssa hyvin hankala ylläpitää. Samaa tapettia kun on tylsää laittaa moneen huoneeseen. Pelkona on se että sinänsä kauniit yksittäiset huoneet eivät sovi yhteen kokonaisuuden kanssa, jos sitten mitään selkeää kokonaisuutta edes saan syntymään.

Tässä esimerkkejä tapettisuosikeistani:


Ferm Livingin Wilderness päätyy varmasti talomme jollekin seinälle. Mietin olisinko rohkea ja laittaisin tämän keittiöön. Välitilan tapetin päälle laitettaisiin sitten lasi.


Tätä harmaansinertävää Laura Ashleyn tapettia mietin vierashuoneeseen kera valkoisten verhojen ja valkoisten huonekalujen.



Nämä ovat hyviä esimerkkejä värimaailmasta jota haetaan. Näitä Boråsin tapetteja haaveilin esim. kodinhoitohuoneeseen/johonkin yläkerran makuuhuoneeseen/aulatilaan. 


Sitten on vielä tämä rakkauteni kohde, joka laitettiin edellisen talon olo- ja ruokailuhuoneeseen valkoisen puolipaneelin päälle. Suuresti haluttaisi laittaa tätä jonnekin, tiedä sitten löytyykö paikkaa.. Myös yksi ehdokas keittiön tapetiksi, jos sinne tapetin päädymme laittamaan.


Kuten huomaatte niin paljon erilaisia tapettimieltymyksiä löytyy meikäläiseltä, värimaailmaltaan ehkä sopivat yhteen mutta entä muuten? Kärsivätkö muut samasta ongelmasta kuin minä? :) Linkiksi huoneiden välille tulee ainakin samanlaiset lattiat, katot sekä listoitukset..

Kylpyhuoneet ovatkin sitten vielä asia erikseen. Täytyykö niidenkin olla toistensa kanssa samaa tyyliä? Kuvapläjäystä tästäkin ongelmasta myöhemmin.

lauantai 18. toukokuuta 2013

Pohjia

Mitähän se on hetken päästä kun nyt jo joka kerta tontille lähtiessä on innoissaan niinkun pikkulapsi kaikista uusista edistysaskelista? Tiistai-iltana tontilla vastassa oli kaksikin kaivuria sekä kaksi rekkaa. Torstaihin mennessä saatiin valmiiksi porakaivo maalämpöä varten, vesiputkien veto läheisiltä pelloilta sekä talonpohjat hyvälle mallille.

                                                Tältä näytti maisema tiistaina:


Ja tämä oli vastassa perjantaina.


Kuullessaan että ollaan muuttamassa maalle ihmiset yleensä ensimmäisenä kysyy onko meillä rantatontti. Mietittiin sitä talonpaikkaa etsiessä; kumpikaan meistä ei ole oikein kiinnostunut uimisesta, saati sitten että pitäisi vahtia mahdollista perheenlisäystä tulevaisuudessa herkeemättä veteen menon varalta. Ei kiitos. Tykätään kyllä istuskella järven rannalla kuuntelemassa laineiden liplatusta ja paistatella auringossa. Sitä varten on onneksi mökki:




Osaisiko tästäkään enää nauttia jos se olisi silmien edessä päivittäin? Näistä maisemista rauhallista lauantai-iltaa kaikille!