sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Hyvillä fiiliksillä

Ehdinpäs piipahtaa tontilla vielä valoisaan aikaan. Sattui niin kiva viikonloppu että aurinko paistoi molempina päivinä, myräkästä huolimatta! Ei meilläkään ihan tuulivaurioitta tontilla säästytty. Yksi puu läheltä taloa oli kaatunut, onneksi talosta toiseen suuntaan..  

Meille oli loppuviikosta ilmaantunut terassin runko kodinhoitohuoneen ja teknisen tilan eteen. 


Samoin etukuistin runkoa oli tehty eteenpäin.


Sokkeli on pinnoitettu ja odottaa päätöstä lopullisesta pinnasta.


Sisällä oli valoisaa ja avaraa nyt kun muovit ikkunoiden edestä oli saatu pois ja aurinko pääsi paistamaan. Seinät pohjamaalissa! :) Kattopaneelit saadaan tontille loppuviikosta eli valoisuus ja tilan tuntu vain lisääntyvät.

                           



Tässä kuvassa näyttää hämärälle... Oli siellä valoa!

Saunassa odotetaan seinä- ja kattopaneelia.. Tänne on siis tulossa mustaa sormipaneelia vaakaan. Kiukaan taakse (kiuas ikkunan alla) laattaa.



                            

Suihkuseinä tasoitettuna. Tässä näkyy myös vasemmanpuoleisen hanan siirtojälki, onnistui onneksi! 

                            

Huhhuh! Kohta saadaan valmiita pintoja! Jotenkin alkaa konkretisoitua tämä taloprojekti koko ajan enemmän. Kohta pitää oikeasti alkaa pakata taas muuttolaatikoita.. Tässä vaiheessa tuntuu siltä että rakentaminen kannatti, on kyllä tulossa niin oman näköinen koti :)

Ja niin, meille on myös tulossa perheenlisäystä! :) Kai se on jo itsekin uskottava kun mahakin alkaa olla sitä kokoluokkaa että peittelemään ei pysty millään. Viikolla 24 mennään jo, pitäkää peukkuja että kaikki sujuu hyvin tämänkin asian kanssa loppuun saakka.. 

Vähän on Pikkuisenkin tulevaa huonetta mietitty sisustuksen osalta. Sama parkettihan meille on tulossa kaikkiin yläkerran huoneisiin kylppäriä lukuunottamatta, mutta tapetiksi laitetaan todennäköisesti tämä Borås tapeterin Vintage-malliston beige pallotapetti..


Tai sitten valkoisella pohjalla vaaleita palloja..


Aika huonolaatuisena tuli kopioitua blogiin, mutta ymmärrätte pointin! Näihin saa kivasti yhdistettyä sitten muitakin värejä tekstiileissä ym..

Aika tohinaa tulee olemaan seuraavat kuukaudet, tosin toivottavasti positiivisella tavalla! Sen kunniaksi vielä kaksi seuraavaa päivää vapaata, pitkiä viikonloppuja pitäisi yrittää pitää useammin :)



keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Valkoista!

Ei, lunta ei ole satanut vieläkään valitettavasti. Vettä tulee ja ulkona on sekä aamulla että työpäivän jälkeen pimeää…

Mutta meillä on seinillä valkoista! Tai tarkemmin vaalean harmaata… mutta jotain mikä heijastaa valoa kuitenkin paremmin kuin kipsilevy.

Tässä tunnelmia viime viikolta:
Kaikki lyhtyikkunat ja katto valmistuneet!

Yläkerran seinät kaikki levytetty JA lattia valmiina parketin asennukseen.

Siis kaikki muut lattiat paitsi yläkerran kylppäri.. Tässä näkyy kuitenkin hiukan erilaista vaihetta lattian teosta. Nyt on ylhäälläkin lämmin (kunhan saadaan lämmöt päälle), jämäkkä ja tasainen lattia.

Vierashuoneesta. Parvekkeen pariovet on ihanat!


Nyt näyttää heti valmiimmalta vaalean pinnan kanssa. Maanantaista lähtien ruiskutasoittajat ovat olleet vauhdissa ja vielä menee ilmeisesti ainakin ensi viikon loppuun kunnes seinät on saatu tasoitettua ja pohjamaalattua. Lisäksi vesi- ja ilmastointiasiat ovat edistyneet. Pientä probleemaa tuli suihkujen kanssa, ne eivät sitten olleet ihan niin miten ajattelin.. Tosin asia pystytään vielä korjaamaan ja saadaan kaksi vierekkäistä suihkua seinälle vähän symmetrisemmin.








Ja kuten kuvista näkyy, meillä on myös takka :) Ensilämmityksiä ei vielä olla ehditty tehdä ja takka pinnoitetaankin vasta sitten kun seinien pohjamaalaukset on tehty. Porrasaukko odottaa edelleen raksaportaita. Tällä vauhdilla siinä on ehkä ennen niitä kuitenkin jo lopulliset portaat…

Ihan jouluksi ei päästä kyllä muuttamaan, tammikuuksi onkin sitten jo suuret toiveet..