maanantai 15. lokakuuta 2012

Kaupantekoa

Selvisi tässä että myös talopakettikaupat pystyy tekemään ehdollisena. Näin ollen kävimme tänään tilaamassa talopaketin asennuksen kesäkuun lopulle! Kaupat perutaan mikäli ei saada nykyistä kämppää myytyä ajoissa, mutta toisaalta saatiin varattua sopiva asennusviikko kesälle. Talotoimittaja lyötiin lukkoon ja tosiaan Kannustalo tuli valittua. Osittain ainakin talotoimittajan valinta tuli tehtyä fiilispohjalta, mutta ei kaduta :). Laitan kuvia tänne myöhemmin...

torstai 11. lokakuuta 2012

Tontti


Ensimmäinen päivä tontinraivaushommissa! Kyä on hieno fiilis ja haukkarit kipeenä. Kuvassa näkymää puolessavälissä 'mökkitietä' poispäin talonpaikalta.. Kyseessä on siis hehtaarin pläntti nuorta metsää rinteessä suunnilleen lounaaseen päin. Tarkoitus on rakentaa rinteen päälle, jossa on tasaisempaa. 

keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Alku

Meillä on unelma, meillä on suunnitelma... ainakin jonkinmoinen. On kai sitä heikommillakin eväillä lähdetty taloa rakentamaan :). Kaipuu takaisin maalle, siitä se ajatus lähti.

Kahden vuoden aktiivisen netti- ja sanomalehtiseurannan jälkeen ei löytynyt taloa, joka olisi tarpeeksi syrjässä, tarpeeksi rauhallisella ja tarpeeksi suurella tontilla. Jotakin aina puuttui.  Löysimme talon, joka on lähellä keskustaa, remontoitu ja vanhaa henkeä huokuva lautalattioineen ja puusaunoineen. Ostimme sen. Nyt talo on myynnissä ja on aika suunnitella jotakin uutta.  

Löytyi tontti, joka täytti kriteerit; ei rantaa, mutta kaunis maalaismaisema ja riittävästi tilaa koiralla (ja miehellä) temmeltää vapaana. Tarpeeksi, mutta ei liian, kaukana keskustasta, kaupoista ja ihmismassoista.  Löytyi myös talo; Kannustalon Rauhala -muunnos ainakin pohjaltaan, talotehdasta ei vielä ole lyöty lukkoon. Kaksikerroksisessa mansardikattoisessa Rauhalassa on vain sitä jotakin, joka pysäyttää. Pohja löytyi pienin muutoksin hieman yllättäen myytävänä olevan Rauhalan pohjapiirustuksesta. 

Nyt on rakennusluvat haussa, alamme rakentaa heti kun saamme vanhan talomme myytyä ja uudet urakoitsijat valittua. Tarkoituksena on itse toimia rakennusvaiheessa lähinnä apumiehenä ja rakennustyömaan raivaajana, annamme ammattilaisten toteuttaa unelmamme toimivaksi, ainakin sisustusvalmiiksi, taloksi. Kaivuri iskee maahan tontillamme ensi kerran aikaisintaan keväällä 2013.